lauantai 29. joulukuuta 2012

Ulkona taas

Ulkona taas, siis kameran kanssa. Oli sen verran upea sää että piti lähteä ulkoilemaan, vaikkakin pakkasta oli mukavat -15 °C. Mutta joo, mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut. 



......................................................................................................................................

Tämän ekan kuvan olen tuunannut kahdesta eri kuvasta, tai tarkemmin sanottuna tein panoraman kuvista. Tämä syystä että että nokalla oli 70-300 ja kohde oli aikas kaukana, olisinhan tosin voinut cropata kuvan laajemmasta mutta halusin tehdä näin ja säilyttää kuvan laadun hyvänä.


Eli kuva katkeaa tuosta puun vasemmalta puolelta ja vasemmanpuoleisen kuvan reunasta croppasin siivun pois, tosin nyt tuli hieman keskisommittelu puulle. Mutta ei onneksi ihan keskellä ole ja tykkään kun se on noin hyvin tuossa esillä.




Tämä otos on rakennettu käsin HDR tekniikkaa hyödyntäen, tosin vain Photoshopilla käsin eri layereilla. Eli otin kolme eri kuvaa eri valotuksilla, ne sitten heitin Photoshoppiin päälekkäin eri layereiksi. Eli kun sää oli suhteellisen kirkas niin tummemmaksi valotetusta kuvasta käytin metsää ja taivasta, kirkkaammasta käytin tuota lunta. Niin ja se neutraali oli tuossa välissä ja säästi siitä palan sieltä ja toisen täältä, jotenkin niin :D

perjantai 28. joulukuuta 2012

Minun jouluni

Jaahas, taas olisi yksi joulu takana. Meidän perheen joulu meni rauhallisissa ja niin tutuissa merkeissä, sama traditio kuin jokainen vuosi aikaisemminkin. Mutta mitäpä sitä tuttuja tapoja muuttamaan jos ne toimii, vaikkakin lapset välillä mutisee vastaan :D

Itsellä joulu alkoi 24 päivä klo.07 kun aamulla töistä kotia kömmin 12h jälkeen, tupa oli vielä ihanan hiljainen kun kaikki nukkuivat. Siinä itsekseni vaatteet otin pois ja haistelin keittiössä hymyssä suin, haistelin sitä ihanaa tuoksua mikä kinkusta tulee :)

Leikkasin kinkusta muutaman makoisan siivun ja siihen sinappia kunnolla päälle, rauhassa ne tässä keittiössä nautin. Oli muutes aikas hyvää, kinkku on itselle SE asia mistä joulusta pidän. Hyvänä kakkosena tulee se kun lapset huomaa että pukki on käynyt ja se helvetti repeää, PUKKI ON KÄYNYT PUKKI ON KÄYNYT ja se ilo ja huuto.

Itsellä on aina lapsuudessa ollut tapana että aamulla saa avata sen yhden lahjan , sen olen siirtänyt omaankin perheeseen. Nyt oli rouva näköjään asettanut jo kuusen alle ennen nukkumaan menoa sen yhden paketin jokaiselle, itselle se ainaskin oli niin hienoa lapsuudessa ja helpotti hieman jännitystä.

Mutta kinkkua siinä aamulla maistoin ja pesin hampaat, sen jälkeen kömmin sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan rouvan viereen. Siihen kun kömmin niin vierestä kuului  vain että että maistoitko?? No maistoinhan minä ja hyvää oli, niin kuin aina rakas ;)

Ei tosin mennyt varmaan kuin pari tuntia kun kuului meteliä olohuoneesta, oli näköjäänlapset heräänneet ja löytäneet paketit kuusen alta. No sain onneksi jatkettua unia, vaikkakin oli sellainen herätys että eikarisi unihiekat silmistä.

Tapana on että ollaan otettu kinkku tuosta paikallisesta Tyysterin Savustamosta, sen kun siltä varaa niin tietää että saa hyvää kinnkua eikä mitään pakastettua. Saa kinkun tuoreena joka on jokin aika sitten vielä röhkinyt, hintakin on suunnilleen sama kuin pakastekinkuissa. Otettiin myös erinäisiä leikkeleitäkin, ihme ja kumma että jopa lapset tykästyivät niihin. Varsinkin keskinmäinen tyttö tykästyi hevoseen, oli kuulemma todella hyvää.

Kesällä sieltä saa erittäin hyvä pihvejä ja makkaroita, tosin saattaa joutua jonottamaan aina tovin kun se on aikas pieni paikka. Eli Tyysterin Savustamo, sinne MARS :D

Päivällä rouvan broidi tuli taas meille ja syötiin siinä perus kinkut ja laatikot, laatikot jotka oli erittäin hyviä taas ja tietysti itse tehtyjä. Ruuat kun oli nautittu ja hetki sulateltu niin tuossa viiden paikkeilla lähdettiin Porvoon hautausmaalle, siellä  kierrettiin niitä rouvan sukulaisia ja sen äidin hauta. Se on ihan mukavaa kun säätkin suosi tänä vuonna, pari astetta pakkasta  ja lunta maassa.

Sieltä kun kotia saavuttiin reilua tuntia myöhemmin niin piti ovelta kuiskata ja kurkata että olisiko se pukki käynyt, olihan se pukki käynyt laittamassa kuusen alle kasan lahjoja.

Pukki oli kuulemma tuonut jokaiselle mitä olivat toivoneet, ei tosin kaikkea mutta ne tärkeimmät. Vanhin sai Nikonin kamera, mikä lämmitti iskän mieltä. Keskinmäinen sai uuden puhelimen, on kuulemma mieleinen ja nyt ei tarvitse ladata mun ja vaimon puhelia täyteen niitä pelejä. Nuorin sai sitten uuden mankan ja siihen Tuulin uuden levyn, pääteema tosin tuntui olevan jokin uusi "barbi" nukke juttu nimeltä Monster High. On sellainen rajumman puoleinen nukke, kattoo kauanko kestää
Papalle oli pukki sitten ostanut uuden Pleikkari kolmosen, jonka olin tosin itse tilannut ja kävin just ennen joulua ostamassa siihen pelinkin kun mukaan tuli vain kaksi jotain uutta Sing Star peliä ja mikit.

Niitä nuo muut sitten lauleskeli aina tuonne kl.00:30 asti, onneksi asutaan omakotitalossa. Sen jälkeen meni sitten muut nukkumaan, itse otin muutaman siivun kinkkua lautaselle ja rupesin pelaamaan omaa peliä.


Itselle joulu on sitä rauhoittumisen aikaa, aikaa jolloin on aika levätä. Ei tartte kiirehtiä minnekkään, ellei sitten tee itselleen kiirettä kuten moni tuppaa tekemään.

Yksi rakkaimista asioista itselle on joulussa se kun saan laittaa yhden joulukoritsteen seinälle, sillä on jotenkin suuri menrkitys itselleni. Se esine on minun itseni tekemä joulusukka, olen sen muistaakseni ekalla luokalla tehnyt joskus vuonna 1982. Siihen sukkaan rakas äitivainaja laittoi aina namia jouluna, joka ikinen joulu se sukka oli seinällä ja siinä oli namia

Kun äitini kuoli niin otin sen sukan omaan kotiini ja olen sitä seinällä pitänyt, niin ja siinä on ollut aina muutama nami pohjalla. Tuo sukan laittaminen seinälle ja sitä katseleminen tuo itselle sen joulun, joulun ja muiston äitistäni :)

Että sellainen päivä, lisää sitten vaikka huomennea.

Paljon ei ole kuvallista settiä tiedossa, on saanut kamera olla joululomalla tovin aikaa.





tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu lähestyy

Jopas se aika menee näin joulun alla vauhdilla, kiirettä pitää ja kiire tuntuu vain kiihtyvän mitä lähemmäksi joulu tulee. Perskuleen lahjaostoksillekkin pitäisi keritä, vielä puuttuu lapsilta jotain pientä ja pitäisi varmaan rouvallekkin jotain ostaa ( sen yhden ostetun lisäksi).
 
Pikkujoulut tuli vietettyä tuossa naapuritalojen kanssa, eli kokoonnuttiin tuonne aidan taakse me ja kolme muuta perhettä lapsineen. Siinä se ilta meni sitten jutellessa, syödessä ja naureskellessa. Illan lähestyessä jo liian myöhää vaihdettiin aidan taakse meille ja juniori jäi naapuriin yöksi, meillä jatkettiin sitten melkein puoleen yöhön kunnes siirryttiin ulkoruokintaan baarin puolelle.
 
Ilta ja illan jatkot olivat todella mukavat kun oli hauskaa ja railakasta seuraa, jokainen meistä kun onneksi osaa ottaa maltilla ja keskityttiin enemmän rauhalliseen illan viettoon ja josta ei naurua puuttunut :D
 
Luntakin on taas ihan riittävästi tullut, huomannut vaan kun tuossa pihatietä kolalla kolannut muutaman kerran. Tosin yhtenä päivänä huijasin ja lainasin naapurin lumilinkoa, niin ja yhtenä toisena päivänä toinen naapuri veti pikkuisella BobCatilla meidän pihatien samalla kun veti omansa. No oon mä tosin itsekkin hikoillut lumitöissä tuolla ihan omalla lapiolla ja kolalla, harkinnassa tosin kyllä on ostaa oma lumilinko :)
 
Eilen illalla tuli taas kolailtua siis ja sen jälkeen laitoin katon harjaan pihalle viimeiset ulkovalot, pysyi tukapuutkin paremmin pystyssä kun on sen verran lunta talon ympärillä. Kyllähän se aika moista hyötyliikuntaa tuo lumen kolaaminen on, sitä kun aktiivisesti tekin joka päivä niin voisi muutama kilokin pudota. Mikä ei siis olisi paha asia itselle, ainaskaan näin ennen joulua.
 
Niin ja meinasi unohtua tuo aloitettu tupakkalakko, joka on siis pitänyt likimain täydellisesti. Silloin pikkujoulupäivänä tuli tosin aski ostettua, mutta sitä ei lasketa kun vaimon kanssa se kimpassa tyhjennettiin. Rouvakin oli tosin ostanut askin yksi päivä kun olin ottanut töihin kummankin sähkötupakan laturin, sekin tosin yhdessä tyhjennettiin. Eli kaksi askia kahteen pekkaan mennyt tässä kahdessa viikossa, joista siis yksi askin meni melkein kokonaan silloin pikkujoulujen iltana.
 
Mutta en ole ottanut ihan  mitään Hitler linjaa itselleni, tosin tuo äsken mainittu määrä on todella hyvä saavutus siihen normaaliin määrään. Eipä ole kylläkään paljoa tullut tuota sähkötupakkaakaan imettyä, muutaman kerran paivässä sen kanssa pihalla käynyt. Eipä ole jostain kumman syystä tehnyt niin paljon mielikään, jotenkin ihan outoa kun kuvittelin että hypin seinille :D
 
Mutta ehkä se tästä, täytyy hieman kiristää linjaa kun ei ole pikkujoulujuhlia tulossa enää tälle vuodelle. Nyt on oikeasti vaan sellainen fiilis että YES, ei tee edes miele. Paitsi aina välillä lun pihalla hikoilee pää punaisena lumilapion varressa, tai silloin kun töissä yksi oäivä tappelin trukin kanssa pari tuntia että sain sen irti lumesta :D
 
Mitä kameraan tulee niin eipä ole paljon ollut aikaa siihen koskea, ainaskaan siis "vakavasti" ottaen. En siis ulos ole kameran kanssa kerinnyt ja sisälläkin olen yhdet potretti otokset ottanut, nekin siis vain itsestäni ja muksuista. Eli sitä samaa mitä on tullut julkaistua jo kyllästymiseen asti, eihän niitä kehtaa kohta enää edes julkaista.
 
Tänään olisi vuorossa kahden nuoremman neidin joulujuhlat, eli sitä samaa kiirettä tiedossa kun pitäisi kuulemma käydä juhlamekko ja kukkaset käydä ostamassa. Jännittää hieman neitien kohdalla tosin, joskohan tuo meidän juniori suostuisi esiintymään ekaa kertaa juhlissa.
 
Taitaa olla joka vuosi jäänyt siltä esiintyminen väliin, se on istunut vaan siellä kerhon penkillä taikka meidän sylissä ja kieltäytynyt kauniisti esiintymästä. Se on vaan siis sellaisessa kirkon kerhossa, eli ei siis missä päiväkerhossa. Silloin kun se oli siellä keskinmäisen neidin kanssa yhtä aikaa niin se oli edes siellä lavalla, mutta se on vaan hieman ujo uusien ihmisten kanssa :D Muuten se on sellainen vili vilpertti, menoa on enemmän kuin järkeä.
 
Keskinmäisellä on siis ekan luokan joulujuhlat, sen ekat koulun juhlat ja se on niistä aikas täpinöissään. Onhan se iso asia, meidän ylpeä koululainen :D
 
Huomenna taas sama meinikin kun vanhemmalla muksulla on kuudennen luokan juhlat, niin ja se mekon osto :D
 
Mutta joo, koitetaan jokainen jaksaa. Joulu pitäisi kuiteskin olla se rauhoittumisen aika, yleensä se meinaa mennä tosin juoksemiseksi paikasta toiseen. Muutama edellinen vuosi ollaan kyllä vedetty rauhoitetulla linjalla ja käyty ainoastaan haudoilla, täällä Porvoon päässä ollaan käyty vaimon äidin ja muiden sukulaisten haudoilla. Oma äiti makaa Malmin hautausmaalla ja siellä tulee hieman harmittavan harvoin käytyä, onneksi sukulaiset jotka asuu vieressä niin käyvät hoitamassa paikkaa.
 
 
Tässä tuo itse otettu portrait, vai pitäisi sanoa ihan vaan potretti??? No kummiskin, jostain syystä helkutin lyhyt synkka aika tuossa kanonissa kun langatonta laukaisinta käytin. En kyllä mistään keksinyt miten sen pidemmäksi saisi, vaikka ihan laatu laukaisinkin pitäisi olla niin helkutin suorassa linjassa säteen pitää olla kameraan nähden että toimii. Siitä syystä käi melkein joka kuvassa tuo laikaisin näkyviin, helkutti :(
 
Taustana tässä musta kangas, kuvassa vasemmalla ylhäällä heijastava sontsa ja salama. Oikealla edessä softbox valo ja salama, eli ihan normi settiä.





lauantai 8. joulukuuta 2012

Pala Porvoota

Eipä ole sitten pitkään aikaan ulkoiltua kameran kanssa hieman hämärämmällä, tosin nyt ei kello tarvitse edes kovin paljon olla niin on hämärää. Kävin tosiaan tänään sitten kokeilemassa tuota Canon 550D kameraa hieman ulkona hämärässä, hienostihan tuo piirti ja kelpo jälkeä tuli.

Pidemmälle en mennyt kuin tuohon perinteiseen Porvoonjoen ja aittojen luokse, siinä on hämärässäkin ihan passelit maisemat. Tosin oikeastaa se paikka on hieman hämärämmällä ja hyvällä ilmalla todella upea, valot kun heijastuu joesta :D

Tai sitten vaihtoehtoisesti nyt talvella kun jouluvaloja on paljon ja iso joulukuusikin mahtuu kuvaan, kirkko kauniisti valaistu :D  Eli tänne vaan jos säät suosii, ilmoita mulle niin katsotaan josko lähtisin mukaan...

Mutta tässä muutama jalustan kanssa otettu otos, valotukset vaihtelee parista sekunnista tuonne lähelle kymmentä sekunttia. Pääkohteena on näköjään kuvien perusteella taas tuo kirkko, niin. Tuo jo kyllästymiseen asti dokumentoitu ja kertaalleen poltettu kirkko, sorry   : (

...............................................................

Niin ja meinasi unohtaa, siis se lupaamani tupakkalakko. Täytyy tunnustaa että alku hieman takkuili ja ei mennyt ihan nollatoleranssin mukaisesti, mutta täytyy myös sanoa että oli sellainen V...tus päällä että oksat pois

Vaimon isän ja sen veljen takia verottaja vei palautuksia useamman tuhannen euron edestä, joillakin kun on se ihana tilanne että ei ole omaisuustta eikä luottotietoja niin voi antaa asioiden olla. Eli voi sanoa että vitutti, mutta nyt on sitten kaikki vaimon äidin kuoleman jälkeiset verot ja kaikki muuta asiat sitten maksettu. Mutta siis, tänään olen imenyt tuota sähköistä savuketta aika ajoin.

Meinasin tosin huoltsikalla käydessä jo askin ostaa, myyjä varmaan mietti että mikä tolla on vikana kun se kysy että tuleekos muuta.............................Hetken hiljaisuuden jälkeenmeinaan sanoa että anna yksi sininen Smart, mutta......................saan sanottua että siinä kaikki ja äkkiä ulos.

Taas oltiin muksujen kanssa ulkona ja pulkkailemassa, ensin käytiin tuolla Porvoon kirkon viereisessä mäessä. Tosin jaksoi muksut siellä laskea kunnes halusivat muualle, siellä kun se mäki on niin perkeleen pitkä, kestää useamman hetken kävellä takaisin ylös. Tai no kaikkihan on suhteellista, mutta on se aikas pitkä noin kaupunkiin sijoitettuna.

Mutta siis, tähän asti lakko "on" pitänyt, uusi päivä huomenna.

..............................................................................................................







 Harmi ettei näy isompana, tämän kuvan nimi on läheltäpititilanne kirjatoukan pihatiellä.








keskiviikko 5. joulukuuta 2012

4.12.2012 - Day one

Tänään päätin kokeilla jotain jotain mitä ei ole tullut kokeiltua moneen vuoteen, edellisen kerran kokeilin sitä joskus 2006 ja silloin se kokeilu kesti noin kuukauden. Paljon tästä ollaan vaimonkin kanssa puhuttu ja puhuttu että nyt se tehdään, aina se on jäänyt vain puheiksi.

Itse olen tätä typeryyttä harrastanut jo varmaan 16 vuoden iästä, eli kauan. Mutta nyt kun olen asiaa sivusta seurannut ja vain hyviä asioita kuullut niin perkele, ei se voi niin vaikeeta olla. Tosin tapahan se vain on, tapa mistä varmasti pääsee eroon samalla tavalla kuin vaikka......kynsien pureskelusta.

Tosin silä erotuksella että kynsien pureskelu on mielestäni ärsyttävää, ällöä ja kaikkea sitä väliltä. Vaimoni sitä harrastaa ja itsenäni se vaan jostain syystä ärsyttää, jos perkele pitää kynsiä lyhentää niin eikö sen takia olla keksitty kynsisakset.

Mutta jos siis kaikki menee putkeen niin voi tämän päivän merkitä kalenteriin, tosin askissa on vielä muutama tupakka jäljellä. Eli jos tuosta paheellisesta tupakan poltosta eroon pääsisi, niin ja nuo pari mitä askissa on niin poltan nautinnon kera pois. Normaalisti menee melkein aski päivässä kun taas tänään on mennyt vain pari, mutta tunnustettakoon että mihin olen sitä vaihtamassa on se paljon mainostettu sähkötupakka. Itse olen vaan niin heikko että en voi suoraan lopettaa, en vaan pysty :(

Mutta siis, koitetaan nyt päivä kerrallaan. Päätin muutenkin että nyt en viitsi kesken työvuorojen sitä edes yrittää aloittaa, koitan mielummin tässä kuuden päivän vapaan aikana.

Englannista rouvan kanssa kummatkin sellaiset setit tilattiin ja posteineen oli yhteensä joku 55€, eli kokeillaan.  Tosin kunhan ei käy niin kuin monelle lopettaneelle että painoo nousee taivaisiin, muuten joudun harrastamaan sumopainia ja ostamaan XXXXL vaatteet :D

Mutta jos kaikki menee hyvin niin olkoon tämä sitten joululahja itselleni ja lapsilleni.


 4.12.2012

tiistai 27. marraskuuta 2012

Nikon to Canon

No tuli sitten päivitettyä tuota kalustoa sen verran että sain myytyä Nikonin pois, tilalla tuli sitten Canon EOS 550D. Viikon päivät tässä tullut nyt käytettyä ja täytyy kyllä sanoa että ero on kuin yöllä ja päivällä, niin ja tuntuu kyllä kuvaaminenkin mukavalta kun on kamerassakin vähän enemmän potkua.

No pikseleitähän on tietysti enemmän kuin edellisessä, vanhassa oli 10 ja nykyisessä se 18. Tosin se mukavain asia on ISO arvon käyttö jota tässä uskaltaa huoletta vetää ylöspäin aina vaikka lähelle 3000, vanhassa kun puhuttiin oikeastaan vain satasista.

Parhaiten sen huomasi Tallinnan reissulla kun ulkona muutaman kuvan hämärässä otin, ihan kelpo jälkeä tuli kun nokalla oli vielä 50mm f/1,8 =D

Eilen kävin hommaamassa hieman teleä ja ostin Tamronin 70-300:n, ihan siis reilun 100€ perus putken.  Ostin ihan vaan sen takia jos nyt vaikka jonkun tirppanankin saisi joskus kuvattua, ei sillä vanhalla Nikonilla ja 55-200:lla oikein saanut mitään jälkeä ellei tullut viereen istumaan.

Mutta tälläistä tällä kertaa.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Luistelua, renkaiden vaihtoa ja Bondia

Huh huh. Kylläpäs oli taas mielenkiintoista seurata ihmisiä kun autoineen luistelivat teillä, aamulla kun muksut heitin kouluun niin se vartin aikana tuli vastaan jos jonkinlaista yrittäjää. Mukaan mahtui yksi neiti jonka erotti kaiteesta 20cm, muutama luistelija ja yksi rouva mikä oli muksuineen koulun viereisellä tiellä poikittain. Rouva lähti valoista ja heitti sen jälkeen autonsa poikittain suojatien ja liikennejakajan väliin. Siinä se sitten väänteli ja käänteli tovin että sai autonsa oikein päin.

Ei se perkele niin vaikeeta ole, tai jos on ja on pakko lähteä tien päälle niin opettelisi ajamaan liukkaalla niin että pysyy tiellä. Jos on kesärenkaat ja liukasta niin kai se järkikin sanoo ettei liikkeelle lähtiessä paineta kaasua pohjaan, painetaan sen verran että vetää ja auto  liikkuu.

Itse vaidoin toiseen autoon tänään kanssa talvikumit, täytyy näköjään ostaa siihen pari uutta rengasta. Eli tietää taas taas että rahaa menee, no niillä taas pari talvea ajelee.

Illan päätteeksi kävin kahden naapurimiehen kanssa katsastamassa se uusin James Bond, hieman jäi kyllä pettymyksen maku suuhun. Juonellisesti oli ihan aineksia ja leffana paikka paikoin ihan passeli, mutta...............Osittain puuttui se Bond juttu ja meni ihan hieman normi kaavan ulkopuolelle, sekaan oli heitetty myös Bondin ja pahiksen homoeroottista koskettelua ja puhetta. WTF, ei tuollaista ole ennen Bodissa ollut!!!!

Loppu oli myös lässähdys, aikaa oli muistaakseni liikaakin kässärin hiomiseen kun taisi se alkuperäinen tuotantoyhtiökin mennä nurin. Tosin tuo Daniel Craig on kyllä paikkansa lunastanut Bondina hyvin, hieman erilainen kuin muut mutta toimii ainaskin itselle. Ei paljasteta liikaa juonta, jos joku sen nyt vaikka kävisi katsomassa.
 
Mutta joo, tässä kuva samalta päivältä ja paikalta kuin tuo aikaisempikin muuri otos. Eli paikkahan oli tuo Porvoon kirkko ja tällä kertaa sen torni, tässä aiheena linnunpaska varoitus.


torstai 25. lokakuuta 2012

Muuri

Porvoo paikallisen kirkon muuri kauniina syksyisenä päivänä, aurinko paistoi tuoden kaunista valoa väreihin. Ekat pakksetkin koettu ja ikkunatkin skrapattu autosta, kunhan ei vielä rupeisi ihan lunta tulemaan ja pääsisi nauttimaan ja kuvailemaan aamuisia jäähileitä.


perjantai 12. lokakuuta 2012

Sään armoilla.

Tuli pitkästä aikaa kaivettua ND400 suodin esiin, tosin ei ollut ihan sellainen sää mitä olisin toivonut. Eli toiveissa olisi ollut lujaa liikuvat pilvet ja hieman liikettä veden pinnalla, mutta täytyi tyytyä siihen mitä luoja antoi. 

Pari tuntia tuli kuvailtua taas tuolla Tolkkisten sahan luona, siellä kun aikas rauhassa saa kuvailla kun ei liikaa ole liikennettä. Niin ja joku ei tiedä niin tuo ND400 suodin on siis objektiivin päähän kierrettävä linssi joka on melkeimpä musta, hieman paremmassa valossa sen läpi näkee tarkentaa mutta pilvisellä säällä voi tarkennus jo ruveta hakemaan. Suotimen idea on että saa pidempiä valoitus aikoja ihan kirkkaalla auringon paisteellakin, esimerkiksi juuri jos vettä kuvaa niin voi ottaa usean sekunnin valotuksia ja näin ollen vedestä tulee sumuista.

Kävin siis kuvailemassa tuossa klo.11-13:30 ja sää oli sellainen semi pilvinen, tämän takia sain otetta n.20sek. valotuksia. Tosin kun sää oli mikä oli niin ei siitä juuri hyötyä ollut.

Suurin osa tuntui menevän kuvista roskikseen mutta katsotaan nyt mitä niistä saa irti, muutaman sain tehtyä mutta en ole niihin vielä tyytyväinen.

Tässä muutama muu otos ja yksi pidemmän valotuksen otos.








-KameraCanon EOS-1DS
-50mm f/1,8 Putki
-ISO100
-f/22
-Valotus 20sek.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Sumuisten maisemien apina

Joo tiedetään, tyhmä otsikko mutta ok leffa ;D

Pari päivää oli aikas sumuista ainakin täällä Porvoossa, toista ehdin hieman kuvata aamulla kun olin muksut heittänyt kouluun ja rupesi sitten satamaan. Tuli käytyä tuossa entisen tolkkisten sahan vieressä ottamassa muutama otos, siinä on pari paikka missä tulee aina aika ajoin käytyä.

Mitään muuta erikoista ei olekkaan sitten tapahtunut, vanhimman likan kotiaresti jatkuu tämän viikon ja nyt odottelen uutta pesutornia.Vanhasta tornista hajosi kuivausrumpu ja vaimo meni sitten tilaamaan kokonaan uuden tornin, tulee kuulemma halvemmaksi niin???

Kyllä se pyöri ja muuten toimii mutta kun se ei kuivaa, eli tulkaa joku hakemaan se pois :D
Ikäähän tornilla on jo seitsemän vuotta joten aikansa kutakin, eihän nämä enää muuteskaan kestä. Suositusikä varmaan joku +-5 vuotta, tää on sitä hyvää nykytekniikkaa. Tosin on tollakin kaksi muuttoa jo takana, toisessa niistä kolhuja kyllä tuli kun jouduttiin kerran huollattamaan sen jälkeen.

Mutta joo, tässä muutama seepia sumu kuva.

 Tähän ekaan olen itse enemmän kuin tyytyväinen, oli jotenkin upean näköistä kun nuo johdot katosivat tuonne sumun keskelle mistä juuri ja juuri erottui tuo sähkätorni.


Tuo eka otos on otettu tämä tornin juuresta, eli selkä oli kiinni tuon tornin oikeassa kyljessä ja ekan kuvan torni on tämän kuvan oikean laidan ulkopuolella.


Tämä on taas otettu tuon toisen kuvan vasemmalta puolelta, joka ei siis näy kuvassa, tuo tokassa kuvassa oleva vesistö on tekolampea ja tämä on merta. Näiden kahden vesistön poikki menee hiekkatie, sen varrella on sitten venelaitureita ym.



perjantai 28. syyskuuta 2012

Potretin poikasta-Portrait :D

Elikkäs viime kerralla oli kanssa joitain potretteja ja tässä niille jatkoa, tuli seuraavanakin päivänä otettua muutama otos lisää kun kerran pelit ja vehkeet oli vielä paikallaan. Tyttö meni tuohon ihanalle punaiselle penkille tekemään läksyjä, sillä oli sitten valona se softbox kun kerran on isän tyttö.

Mahtaakohan tämä tarkoittaa sitä että tyttö kiinnostuisi joskun valokuvaamista, softbox luku valona :D

No siinä se niitä läksyjä teki kauniissa valossa valaistuna, päätin ottaa siihen lisäksi vielä salaman ja läpi ammuttavan varjon. Hieman luonnollisempaa valaistusta tällä kertaa. On se potrettien ottaminen mukavaa, kun sille päälle siis sattuu ja tuntuu. Nytkin on vettä satanut ihan riittävästi viime aikoina ettei paljon ole ulos huvittanut mennä kuvailemaan, täytyy tutkia internetin ihmeellistä maailmaa ja katsoa ideoita sisäkuvaukseen.

Jostain kumman syystä ruvennut läppärin näyttö näyttämään tumman pään värejä väärin, runennut tumman pään liukumat näyttämään pikselimössöltä???? Läppäri kuiteskin on vaan pari kuukautta vanha ja näyttänyt aivan oikein, muuteskin ollut todella tyytyväinen.

Olen pidemmän aikaa jo haavaillut että olisi kiva saada ulkoinen näyttö, on se kuiteskin niin perkuleen hankalaa säätää tällä lailla läppäriltä. Heti kun katsetta nostaa nai näyttö eri asennossa niin kuva on taas eri näköinen, ei mee muuta kuin hermot :(  Ja onhan se kyllä niin että ei kukaan itseään vakavasti ottava kuvaaja säädä läppäriltä, ainolla erotuksella tosin että en ole kuvaaja enkä ota itseäni vakavasti :D


No eilen sitten laitoin tilaukseen ulkoisen näytön, en tosin ymmärrä noista näytöistä yhtikäs mitään. Edellinen ulkoinen näyttöni oli vuodelta Kekkonen, taitaa olla näytöt hieman muuttuneet sitten viime kerran. Laitoin tilaukseen Philipsin 23 tuumaisen full HD ISP-Led päläpälä..... näytön, paljon siinä on tekstiä josta en ymmärtänyt mitään. Kovasti sitä kehuivat että sopii kuvien katselemiseen jne. jne.

No kyllä se varmasti tämän voittaa, tänään olivat laittaneet sen tulemaan joten ensi viikolla saanee odotella :D

 ................................................................................................................................

Kamerana oli rakas antiikkinen Canon eos 1Ds ja nokalla 50mm f/1,8, jotenkin kiintynyt tuohon vanhaan sotaratsuun ja varsinkin tuohon obiskaa. Juuri sopiva tälläisiä otoksia varten , piirtää mielestäni kauniisti ja en vaihtaisi kyllä pois ihan heti.

Täytyy kyllä sanao että olin näihin otoksiin enemmän kuin tyytyväinen, varsinkin noihin kahteen viimeiseen. Jotenkin vain tuntui että kaikki onnistui nappiin noissa, varsinkin kuvien valoitus onnistui mielestäni hyvin. Parhaiten sen huomasi jälkikäsittelyssä, ei olisi juuri tarvinnut kuviin koskea ellei olisi halunnut. Nyt vaan teki loppusilauksella kuvista mieleisen, on se mukavaa kun kerrankin menee kaikki nappiin.

Nämä kaksi ensimmäistä tosin ovat ekalta päivältä ilman salamaa,  ensinmäinen on tosin vielä puoli vahinko otos. Lopeteltiin jo kun tyttö yht äkkiä nojaili tuolin kaiteeseen ja rupesi katselemaan softboxin valoa, äkkiä vain kameran säädöt sinne päin ja laukaisu. Tästä tuli mielestäni erittäin herkkä ja kaunis, johtuu tosin pitkälle tilanteen luonnollisuudesta ja siitä kun hän ei kerinnyt reagoida kameraan


Kaikkien kuvien alkukäsittely tehty Lightroom 4 ohjelmalla, säädetty valkotasapaino suurin piirtein sillä kohdilleen sekä pientä muuta säätöä.

Loppusilaus tehty Nik Color Efex Pro ohjelmalla.

Aukko f/2,2
Suljin 1/400
ISO 160
Valona softbox vasemmalla ylhäällä.




Aukko f/2,2
Suljin 1/400
ISO 160
Valotus -0,3
Valona softbox vasemmalla ylhäällä.




 Aukko f/3.2
Suljin 1/250
ISO 100
Päävalona softbox vasemmalla ylhäällä.
Salama ammuttu puoliteholla läpiammuttavan sontsan läpi softboxin ja kameran välistä, hieman yläviistosta.



Aukko f/5.6
Suljin 1/250
ISO 100
Päävalona softbox vasemmalla ylhäällä.
Salama ammuttu puoliteholla läpiammuttavan sontsan läpi softboxin ja kameran välistä, hieman yläviistosta.



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa tuli taas kokeiltua potretin ottoa mukuloista, varmaan puoli vuotta mennytkin tässä jo edellisestä kerrasta. Youtuubin ihmeellisestä maailmasta idean sai kun selailin, siellä on muutama sivu jota tulee aina aika ajoin selailtua. Yläkerran aulasta rahtasin tyttöjen huoneeseen vanhan 60-luvun punaisen tuolin, sellaisen hieman isomman joka hieman kiikkuu. Yaustalle viritin mustan kankaan, joka pitäisi kyllä laittaa vaihtoon koska on hieman liian kuultava ja antaa ikävästi heijastuksia valosta.

Tuolin laitoin ikunan metrin päähän ikkunasta ja metrin päähän kankaasta, ikkunan ja tuolin väliin (hieman sivuun) laitoin softboxin. Sitten ei muuta kuin räpsimään ja tyytyväinen olen, varsinkin keskinmäisen tytön kuviin koska malli melkein uppoaa tuohon tuoliin, tuolin kangas on juuri mukavasti mirttynyt ja on täynnä nukkapalloja.

Tuli oikein into ja pitää ottaa lähiaikoina uudestaa, mutta nyt täytyy lähteä liikenteeseen. Edessä jokavuotinen  jännitysnäytelmä, eli auton katsastus. Se on kyllä aina yhtä jännää, meneekö vaiko eikö mene ja minkä lainen vikalista tulee. Se on vielä kyllä niin hävyttömän kallista, n.100€ perkele.

Mutta tässä jotain tuosta setistä.






sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pitkä ja kivinen yö

Olo on tosiaan mitä on, sitä saa mitä tilaa :D

Meillä on tehtaalla menossa seisakki, eli meinaa että tehtaat on ajettu alas ja korjaillaa/huolletaan paikkoja. Nyt rupeaa homma olemaan jo loppusuoralla, osan porukan kanssa sovittiin että mennään syömään ja "muutamalla". Suurin osa porukasta tekee tämän takia nytten pelkkää päivää ja osa tekee sitten edelleen 12h. vuoroja, tai on siis vuorossa ja tekee siis neljä 12h. vuoroa ja on sitten kuusi päivää vapaalla. Itse satun onnekseni olemaan vuorossa ja ei siis tarvitse joka arkipäivä kärvistellä täällä, tosin nyt satuin juuri olemaan töissä ja jouduin lähtemään suoraan töistä tuonne syöminkiin.

Aluksi mentiin Porvoon keskustassa olevaan stakehouseen johon meillä oli varaus 22 henkilöllö, ruoka oli mitä oli eli eihän siitä edes nälkä lähtenyt. Pikkuinen kananpala ja sitten YKSI peruna mikä oli lohkottu neljään osaan, juupa juu. Ruokavalikoima oli muuteskin aika suppea ja piti valita neljästä eri ruuasta jotain, ymmärrän kyllä syyn mutta harmitti kun ei päästy vaikuttamaan siihen mitä sillä listalla on. Eli onhan se ymmärrettävää kun varataan pöytä 22 henkilölle, jos kaikki ottaisivat eri ruokia niin ei millään saataisi ruokia samaan aikaan pöytään.

Olisivat tosin voineet varatessa vaikkapa sanoa siitä taikka kysyneet että valitkaa listalta 4-5 ruokavaihtoehtoa ja ilmoittakaa etukäteen ne meille, nyt valokoima oli pieni ja huono. No meteliä riitti osalta porukalta hieman enemmän, nuoriso kun oli aloittanut illan jo hyvissä ajoin pleikkarin, NHL13:sta sekä alkoholin parissa. No nuorisolla tarkoitan n.25v. porukkaa vaikka enhän minä itsekkään ole vasta kuin hieman yli 30v. (37).

No ruuat tuli syötyä ja kukaan ei niihin oikein tyytyväisiä olleet, ensi kerralla mennään sitten suoraan Lehtimäen grillille :D

Baarissa meno jatkui ja viini virtasi, niin ja nähtiin sitä sentään paljasta persettäkin. Tosin se karvanen paljas perse kuului meidän seurueen miespuoliselle jäsenelle joka pyynnöstä paljasti "atleettiset rautaiset" pakaransa :D 

Ilta jatkui omalla kohdallani tuonne hieman yli kolmeen, kolmen jälkeen poistuttiin työkaverin kanssa grillin kautta taksilla kotia. Aamulla pitikin sitten herätä hieman ennen klo.11:sta, luvassa kun oli vanhimman likan synttärit. Olo oli kyllä vielä niin maan perkuleen tokkurainen ja uni olisi vielä maittanut, mutta ei voi mitään.

Eikun ylös ja kahvin keittoon, kupin kerkesi juoda kun tuli rouvalta jo pyyntö että viittisikö käydä kaupassa ostamassa lisää kermaa. Sanoin että kiitos ja ei kiitos, käy sä kaupassa niin mä siivoan hieman. Siinä touhutessa meni sitten pari tuntia kunnes rupesi vieraita tulemaan klo.14, vieraita tuli ja meni ja sinne niitä vielä jäikin kun piti lähteä taas 12h yövuoroon klo.18:20.

Hieman on sellainen olo että mitenköhän sitä tämänkin yön jaksaa, nyt kello on 20:32 ja vielä olisi edessä 10h ja 28min. Hoh hoijaa, voi olla että rupeaa silmät lupsimaan ennen kuin kello lyö 07:00


Tässä pari päivän takainen otos Haikon kartanon vieressä olevasta näköalakalliolta, auton voi jättää Haikon kartanon parkkipaikalle josta menee hieno kivipolku kallion huipulle. Matkaa on kyltin mukaan 500m, ylhäällä on pikkuinen torni, pöytä ja tuolit.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Voitto

Eilen kerroin niistä mun surullisen kuuluisista Catmandoon kengistä, no illalla lähetin vielä sähköpostia niistä kengistä Catmandoon myyntiin ( odotus korkealla vastauksen suhteen). No kuiteskin, aamulla odotti iloinen yllätys sähköpostissa. Pahoittelemme asian vaikeutta taikka jotain ja sinnikkyyttäsi pläpläplä..... Voitte palautta kengät jälleen myyjälle josta olette ne ostanut, no minähän tein työtä käskettyä ja kengät kassissa menin sitten paikallisen Citymarketin info tiskille.

Eli ostin teiltä vajaa vuosi sitten ennen lumien tuloa Catmandoon trekking kengät, kävi sitten niin että ennen talven loppua oli kummastakin kengästä pohjat halki. Ystävällinen neiti siinä hieman hölmistyneenä kuunteli mun turinoita, selitin että homma on hieman kestänyt kun olen ollut yhteydessä suoraan Catmandoolle ja päläpäläpälä. Myyjä sitten että normaalisti kengissä on takuu 6kk, sitten se tovin kuuntelin mun juttuja ja soitti sitten jollekkin vastaavalle. Lopuksi sanoi sitten että hyvittävät kengistä 40€ jos passaa, sanoin että kyllä passa ja tämä on vain tälläinen periaatteen juttu ;D

No ei muuta kuin yläkertaan ja sama stoori taas myyjälle siellä, sekin sitten soitteli jollekkin pomolleen. Näytin sille puhelimen sähköpostista e-mailit mitkä sieltä Catmandoon firmasta oli lähetetty, se kelpasi ja neiti piti kengät ja minä sain 40€ hyvityksen.


Sen 40€ laitoin sitten todella hyvään 59€ ulkoilutakkiin, no nyt on sekin hommattu syksyn sateita varten. Eli ei paskempi juttu.






tiistai 18. syyskuuta 2012

Syksy

Niinpä, se on taas täällä. Kohta on taas niin kaunista kun väri täyttää maan, kirkkaat ihanat väri. Mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa, eli talvi on taas askeleen lähempänä. Mutta nautitaan tästä taas niin kauan kuin sitä kestää, itse ainaskin tykkään kontata polvet märkänä mättäällä.
 
Tänään tuli taas pitkästä aikaa käytyä muksun kanssa paikallisella Hamarin kalliolla, jotenkin se on vaan niin mukava paikka. Upeat näkymät ja paljon niitä märkiä mättäitä, sää tosin heitti juuri pilviseksi kun päästiin pelipaikalle.
 
Pakko oli käydä myös tänään hieman ostoksilla, raaskin tuhlata itseeni jopa huimat 40€ :D Ostin itselleni ulkoiluhousut jotta voi makailla paremmin, niin on mukavan lämmin vuori ja pitäisi kuulemma pitää tuulta, kosteutta jne. Yksi mikä pitäisi vielä tehdä niin voisi ehkä panostaa uusiin trekking kenkiin, tosin löysin joku kuukausi sitten terjouksesta yhdet kengät. Ärsyttää vaan niin perkeleesti ne vanhat trekking kengät, tai no vanhat ja vanhat. Ostin viime talven alussa itselleni Catmandoon 70€ kengät mitkä oli todella hyvät jalassa ja juuri sopivan lämpimät talvellakin, mutta mitä vielä.
 
Eivät perkele edes kestäneet sitä yhtä talvea, ihmettelin yksi kerta kun olin kalliolla märällä ja kylmällä ilmalla kun kummatkin sukat oli liti märät ja varpaat rupesi jäätymään. Kotona sitten huomasin että kummankin kengän pohjat keskeltä halki,  joopa joo ja hyvä Catmandoo. Kyllä rupesi suoraan sanottuna kyrpimään,70€ ja eikä kestäneet edes yhtä talvea.
 
Lähetin kyllä kahteen eri asiakaspalvelu osoitteeseen sähköpostia että mitä vittua, tosin tein sen ihan asiallisesti. Ei tullut vastausta kummastakaan, tai no vastaus tuli ja se oli seuraava " invalid E-mail Adress" tai jotain ????????????????
 
Koitin sitten seuraavaksi soittaa pariin eri numeroon, ei vastausta eikä vastaajaa. Eli en taida enää luottaa tuohon merkkiin, tosin voisi katsoa että pärjääkö noilla nykyisillä. Kyllä nekin jotain kosteuseristeitä lupasi ja olihan niilläkin hintaa 50€, ei vaan huvittais ruveta koko ajan ostelemaan uusia rensseleitä.
 
Tosin onhan se niin että jos maastoon haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt, tai siis kannattaa olla kunnon vaatteet. Sitä on kuiteskin näin "aikuis" iällä ruvennut arvostamaan mukavuutta, ei viitsisi syksyn kosteudessa taikka pakkasessa palella vaan sen takia että ei ole pukeutunut asiallisesti.


Niin ja iso kiitos Digicamera.net sivustolle linkistä sivuillansa, ihmettelin kun oli tullut eilen yli 900kpl. vierailuja. Tänäänkin reilut 120kpl. DC.net sivustoon kannattaa tutustua jos aktiivista foorumia kaipaa, paljon käyttäjiä ja ovat todella aktiivisia.

Suosittelen

http://www.digicamera.net/keskus/index.php

 
 
Mutta joo, tälläistä tällä kertaa.
 
 



 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Auringonnousuja

Nyyyyyh :(
Taas on se aika kun joutuu toteamaan että lomat olisi lusittu ja aika palata taas töihin, huomenna jatkuisi työt :(
Rupeaa se kesä muuteskin olemaan purkissa kun aamu pakkasiakin meinaa tulla, ei enää pitkä aika että auton ikkunoita joutuu skrapaamaan. Voihan Viddu, pakko se on myöntää se väistämätön tosi asia.
 
Mutta ei muutakaan tekemistä ollut illalla niin kaivoin kovalevyltä vanhoja kuvia ( ei siis ole uusiakaan kuvia), palasin mielessäni Greikkaan ja niin ihanaan Samarian rotkoon. Koitin kaivaa kauneutta joihinkin kuviin mitä on pari vuotta odottanut RAW muodossa koneella, oli niin haastava kuvaus aika silloin että en ollut vielä keksinyt miten lähden käsittelemään niitä. No jotain sain aikaisekse ja tässä muutama väännös auringonnoususta n.1200m. korkeudesta, oli se vaan upea hetki.
 
 
 
 




 
 


torstai 6. syyskuuta 2012

Heinäsirkka

Matkalla kohtasin myös jotakin mitä en ennen ollut nähnyt, aivan jumalattoman kokoisen heinäsirkan. Tai oikeastaan minä en sitä kohdannut vaan vaimoni, sen myös kuuli varmaan koko hotellin väki.
 
Vaimo raukka oli menossa aurinkotuoliinsa köllöttelemään ja otti nojaa tuolin kaiteesta, parin sentin päästä kädestä kaiteella lököili myös tämä kyseinen sirkka. Hetken pästö sirkka olikin sitten jo altaan reunalla olevan muurin "ovella", siinä se hissun kissun hilasi itseään ylemmäs eikä välittänyt meistä tuijottelijoista. Oli jotenkin niin luonnottoman suuri kun on tottunut niihin perus suomalaisiin sirkkoihin, tämä näytti naaman edessä aivan joltain alienilta. Muutaman otoksen sain siinä rauhassa otettua ihan vaan käsivaralta, ei ollut altaalla mukana sen kummempia välineitä :D

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Paragliding

Eli siis roikutaan moottoriveneen perässä narulla laskuvarjossa, suosittelen lämpimästi jos vähänkin kiinnostaa. Elämyksenä aika moinen ja varsinkin näkymät olivat huimat, kuski sanoi että köyttä kuulemma oli 200m. mutta korkeutta oli vaikea veikata. Jos jotain pitäisi veikata niin sanoisin että jotain 30m, voi tosin olla enemmän taikka vähemmänkin.
Meidän kyyti maksoi rouvan kanssa 50€ kun menimme kimppa kyydillä joten hintakaan ei ollut paha, kuten mainitsin niin halpa hinta tuollaisista näkymistä ja maisemista. Ilmassa oltiin reilut 10min. ja siinä kerkisi hyvin katsella ja ihastella, harmi että ei ollut kuin perus pokkari joka sekin on jo parhaat päivänsä nähnyt. Kuski kyselikin ennen kuin lähti hinaamaan että onkos veden kestävä kamera, sanoin että ei ole mutta ei haittaa.Alastullessa kuvailin rauhassa ja katselin että ollaampas sitä jo alhaalla vaikka veneeseen oli matkaa vielä reilut kymmenen metriä ja aallokko oli aikas kovaa. Jopa niin kovaa että eivät olleet ottaneet pienempiä matkustajia edes kyytiin, voi kuulemma olla pelottavaa moni metrisissä aaloissa. Mutta katselin vedenpintaa ja venettä, sitten rupesin tunkemaan pokkaria pelastusliivien sisään ja vedin liivit tiukalle että edes kortti selviäisi alastulosta. Kuski tosin teki pilan ja kastoi meidän jalat vaan meressä, nosti sen jälkeen korkeutta ja hinasi ilmasta veneen peräosaan.
Lähtö tapahtui siis lujaa liikkuvan moottoriveneen perästä jossa oli varjo auki ja vinssillä vauhdissa takaisin, ei siis tarvitse kastua.
Yhden pariskunnan ollessa ilmassa kuski painoi kaasua, syykin selvisi kun katsoin sivulle ja huomasin että varjo leijaili veneen vieressä korkealla. Vaarana oli että liian kova tuuli kaataa veneen, kuski komensi osan matkustajista toiselle puolelle venettä. Yhteensä meitä oli kuusi paria ja ystävämme Esko joka veti soolo liidon, kaikkiaan meni aikaa reilut 1 1/2h.

Heti meidän jälkeen tuli vuoroon äiti ja 10v. tytär, pääsivät ylös ja heti sen jälkeen alkoivat kädet heilua ylhäällä että haluavat alas. Tyttö oli aikas hysteerinen ja rupes sitten tovin kuluttua heittämään laataa kun veneeseen pääsivät. Tovin kuluttua rupesi sitten äitikin laattaamaan, tytär ja äiti heittivät laattaa sitten loppu matkan.

Niiden ystävä rupesi sitten selittämään että nyt pitäisi päästä maihin, ongelmana vaan että vielä olisi viisi paria lennättämättä ja varjokin oli auki. Eli aikaahan siinä olisi mennyt mukavasti hukkaan ja meidän jälkeisten ryhmien ajat olisivat menneet uusiksi jos oltaisiin lähdetty kaymään pitkällä maissa yhden parin takia.
Kun kaikki parit oli lennätetty ja varjo kasattu veneeseen, kuski painoi kaasun pohjaan ja tuntui ajavan täysillä kaikkiin isoihin aaltoihin. Kyllä oli ihanaa kyytiä kun vene puski aalloissa ja vesi pärskyi, olo oli kuin Miami Vicen takaa-ajossa :D
Eli kannattaa kokeilla.

Home sweet home

Jaahas, taas oltaisiin takaisin koti Suomessa. Eilen tultiin takaisin ja kuulemma vettä on ainaskin Porvoossa satananut kiitettävästi, nyt kyllä näyttäisi että tuotiin osa säästä tänne kun aurinkokin paistoi hieman. Säät oli mitä mainioimmat Kyproksella, joka päivä mittari näytti varjossa yli +30 joten hiki virtasi oikein urakalla. Matka itsessään oli taas upea ja kohde todella mukava, toista kertaa oltiin Kyproksella ja voisi mennä vaikkapa joskus kolmannenkin kerran. Takuu lämpöä jossa nytkään ei ole kuulemma kolmeen kuukauteen satanut tippaakaan, taxi kuski sanoi että normi sade määrä vuodessa on noin reilut 30 päivää ja talvellakin menee lämpötila minimissään kohteessa n.+10 asteen tienoille. Lentomatka siedettävät neljä tuntia joten sekään ei ole paha, hintaluokka aika vaihtelevaa ja riippuu tuotteesta. Perus hyvän viinapullon saa +-10€ kun taas purkki jugurttia maksaa +-2€, eli kuvastaako se sitten että viinaa menee siellä enemmän :D
Itse hotelli Callisto missä oltiin oli upealla paikalla ja paikkana täysin upea, meillä oli oma talo kahdessa kerroksessa jossa aikuisilla oli oma huone ja lapsilla omat. Hotelli oli aivan merenrannassa kiinni ja itse hotellillakin oli muutama makoisa uima-allas, toinen pienempi ja matalampi joka oli piilossa ei kelvannut juuri kenellekkään joten saimme olla siellä oikeastaa aivan yksin tuttavaperheen kanssa. Onneksi vaimo seuraili taas noita matkamessutarjouksia koska muuten ei olisi kyllä ollut tuohon varaa, nyt maksettiin viidenhengen matkasta reilut 1700€ kun sama matka olisi muuten maksanut n.3000€. Eli kannattaa kytätä taas kun matkamessut lähestyy, siis vaimo saa kytätä.
Itse lomalla käytiin katamaraani snorklaus retkellä. joku reilun neljän tunnin reissu jossa pääsimme muutaman kerran snorkailemaan. Kävimme myös rouvan kansa riippuliitämässä veneen perässä joka oli mahtava elämys, eikä ihme ja kumma edes pelottanut. Eniten jännitti kun kävimme paikallisessa huvipuistossa, kaverin kanssa mentiin laitteeseen jossa jo kädet valkoisena joutui puristamaan. Laite oli varmaan n.40m korkea torni joka oli keskeltä kiinni ja näin ollen pyöri aivan helvetin lujaa, samoin pyöri ne pilarin päässä olevat neljän hengen kopit. Tai siis penkin kun jalat roikkui ilmassa, enpä ole kokenut moista edes silloin kun Amerikan matkalla käytiin huvipuistossa.
Mutta tässä muutama otos näin ensialkuun reilusta tuhannesta kuvasta, suurin osa tosin perus kato kakara hyppää altaaseen tasoa. Mutta kun kaikki kuvat paitsi pokkarilla otetut on RAW muodossa niin jippiii, eli tosvin saa säätää. Tosin kun Lightroomilla säädän niin perus säätöön menee noin reilu minuutti, sitten kun siihen lisää väännöt ja käännöt photoshopilla joka onneksi koskee vain niitä omia otoksia. Niitä joita vaimo aina sanoo "nää on näitä sun taide otoksiasi", niitä on tosin aika pieni määrä joista tässä kaksi.
Eka otettu meidän talon maaparvekkeelta ja keskellä päivää, kaksi taloa, palmun lehti ja kuu. Toinen otettu ainoana pilvisenä päivänä koko lomalla, valotettu taivaan mukaan ja näin ollen saatu siluetti palmuista ja muusta ympäristöstä.

Laitan lisää pikku hiljaa, vielä kuiteskin viikko lomaa jäljellä :D



lauantai 25. elokuuta 2012

06:30am.

Vähiin käyt työt ennen kuin loppuu, vielä olisi tämä yö jäljellä. Töissä oli sen verran rauhallista että otin kameravehkeet mukaan jotta kerkiäisin puhdistaa ne ennen lomaa, töissä kun on hyvä käyttää instrumenttiilmaa puhallukseen jotta saa pölyt pois. Siellä on myös sellainen kätevä lamppu missä on suurennuslasi, näkee peilin hyvin ja erottaa jos on pölyä. Mutta töistä kotiin tullessa oli pakko hetkeksi pysähtyä vaikka väsytti perkuleesti, oli kaunis aamuaurinko ja kunnon sumu.
 
Seuraavan viikon voi olla taas täällä kun lähdetään viikoksi sinne Kyprokselle, on tosin ollut muutenkin hiljaista kun ei ole kerinnyt juuri kuvailemaan mitään julkaisukelpoista. Mutta eiköhän tämä taas tästä lähde liitoon sitten, pieni suvanto vaihe menossa taas. On muuteskin ollut ideoiden suhteen hiljaista kun ei viitsi toistaa itseään liikaa, eikä ole muutenkaan ollut aikaa lähteä merta pidemmäksi kalaan ;D
 
Mutta hyvät viikot kaikille, kaikille niille hiljaisille eksyneille.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ulkopuolinen

Tänään oli sellainen ulkopuolisen fiilis kun olin kuvailemassa, tai meinaan kun katsoi maailmaa kameran läpi. Oli muutenkin hyvä fiilis kun nappia painoi kamerasta, just sellainen fiilis että WAU.

Varsinkin kun olin tuossa Porvoonjoen varrella siinä vanhankaupungin vastarannalla, sää oli upea muutamasta sadetta ennakoivasta pilvestä  ja aurinko paistoi upeasti. Siinä aivan rannassa pienessä montussa rantaa kuvailin, kunnes kuin aivan tyhjästä taivas repesi ja vettä alkoi tulla aivan kaatamalla. Eka ajatus oli että jos autolle juoksen niin olen sitten todella märkä ja kun vielä kamerakin oli kädessä, ei muuta kuin lähimmän puun alle.

Onneksi se oli sen verran tiheä ja iso puu että ei ihan sentään kaikkia laskenut läpi vaikka osa tulikin, olin tosin jo siinä kymmenen metrin matkalla kastunut märäksi. Siihen jäin sitten nojailemaan ja katselemaan "paniikissa" juoksevia ihmisä, kunnes....... Jäin tuijottamaan yhtä pariskuntaa, he vain seisoivat sateenvarjon alla rauhassa toisiinsa kietoituneena. Ei muuta kuin äkkiä kuivaamaan kameran lasia ja koittamaan saada säädöt kohdilleen, äsken paistoi aurinko kirkkaana ja nyt tulee vettä kuin esterin perseestä :D

 Harmikseni jäi se suudelma kohta kuvaamatta minkä näin mutta onneksi kerkisin muutaman ottaa, tuli just sellainen fiilis että jos tää meni pipariksi niin kamera lentää Porvoonjokeen ;D

No Onneksi onnistui, ainaskin omasta mielestä.

Sateen tauottua menin viereiselle laiturille kuvailemaan, no eiköhän siihen tuleva hääpari änkeä sitten ottelemaan potrettejaan. Pahoittelivat kyllä kovasti kun änkesivät mun apajille, kohteliaasti sanoin että menkääpi vain. No se niiden kuvaaja oli taas joku niiden kaveri jolla sattui olemaan "järkkäri", kundi räpsi sarjatulella kuvia ja morsian änkesi väkisin aina välillä katselemaan kameran takaa kuvia. Joo Joo hyvä mutta pitäiskö tehdä näin ja näin ja ottaa vaan tästä vyötärön kohdilta, sääliksi käy kundia. No tilanne rauhottui kun siihen tuli sulhanen ja joku kaasoista, tosin se punahameinen kaasokin rupesi siinä sitten räpsimään kuvia. Toinen kaaso tai mikä lie siinä sivussa seurasi kultaisessa mekossaa tilannetta, päätin siinä sitten siirtyä ylemmäksi sillalle.

Sillalle päästyäni he  siellä alhaalla kuvailivat, oli ihan hauska seurailla sivusta tilannetta. Tuli mieleen ne Youtubin videot kun porukka putoilee laiturilta jorpakkoon, iahn oli meininki sellaista.
Mutta kaiketi ne pääsivät kuivina loppuun.


Tässä tuo maaginen hetki kun itse halaan puuta pysyäkseni kuivana, toisen halailevat toisiaan ja pysyvät niin kuinina

Gentleman


I wish....that i am nex



One more step





torstai 16. elokuuta 2012

Kuivaa

Jaahas, menin sitten deletoimaan koko jutun pois. Kyllä mä olen taitava, onneksi ei ollut mitään oleellista asiaa eikä mitään novellia kirjoitettuna.

Tässä vielä siltä viime viikonlopun pyäräilyretkeltä muutama otos, näitä tulee pikku hiljaa ripoteltua kun kerkiää. Tulee aina vähän sykleissä nämä meikäläisen jutut, välillä hieman enemmän ja välillä tälläistä liirum laarun jutskaa. No jos ei mitään oleellista ole niin minkäs sille voi, tosin jos vetää samalla linjalla kuin se enkili jutun kirjoittaja niin voi aina soveltaa. Kymmen päivän päästä alkaa loman toinen osio ja sitten pääsee vapaalle, nythän tosin tuli tämä taka kesä niin ei haittaa täälläkään olla. Muutama aamuna kun töihin lähtenyt hieman klo. kuuden jälkeen aamulla niin on ollut vain +3c, tosin päivällä onkin sitten jo reilut 20c joten koita siinä nyt sitten pukeutua fiksusti.

Kroppa huutaa pikkaisen väsymystä kun aamulla tuli klo.07 aikaa kotia 12h. yövuorosta ja piti herätä jo klo.12, piti lähteä heittämään rouva töihin. Mutta joo, tässä on kaunista ja karua.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Up

Tässä vielä yksi otos tuolta Porvoon punaiselta reissulta, otettu Porvoon kirkon seinämältä. Kuvastaako tämä kirkon mahtia vai onko kertooko että täältä ei ole suunta kuin yhteen suuntaan, eli täältä ei pääse kuin ylöspäin.

Kirkolla oli aika moinen meininki päällä kun turisteja oli piha täynnä kameroineen, sitten yht äkkiä kirkosta tuli ulos häävieraita ja niiden jälkeen hääpari. Pääsivät hääpari aika monen muunkin kortille kun kamerat rupesivat porukoilla laulamaan. Keskellä hääpari, sitten vieraat ja ulkokehällä turistit :D

maanantai 13. elokuuta 2012

Taas se alkaa

Taas se alkaa, lasten koulu ja sinne kuskaaminen.

Vanhin tyttö lähtee jo kuudennelle luokalle joten se menee ja tulee, tosin aika ajoin se on vähän laiskimus niin joutuu persiille potkimaan että se kerkiää kouluun ajoissa. Kyllähän se tosin näin kesällä menee fillarilla hyvin kouluun, mutta sitten taas kun tulee loskat ja lumet niin on vähän ikävä matka. No onneksi siihen on vielä tovi, isi/äiti.....heittäkää mut autolla. Huono juttu kun tästä kohtaa ei mene busseja kuin Helsinkiin niin ei paljon nekään lohduta, tosin seiskalla se vaihtaa samaan kouluun kuin huomenna aloittava keskinmäinen koululainen.

Keskinmäinen tyttö aloitta joo huomenna koulun tuossa hieman lähempänä olevassa Albert Edefeltin koulussa, koulu on melkein uusi ja tuossa hieman lähempänä. Mutta saattaahan sitä pitää eli tulee sitten siinä samalla vedettyä aamujumppa, äkkiähän se matkan oppii joten saa sitten kävellä joskus yksin.

Taitää äiskää jännittää enemmän kuin tyttöä, tyttö ainaskin on innoissaan pakannut repun valmiiksi. Tästä se taas lähtee, lohduttaa että ei ole kuin 11 vuotta niin kaikilla on peruskoulut suoritettu ;D

Nuorin aloitti jo tänää kerhon, se ei ole tosin maanantaisin ja tiistaisin neljä tuntia. Mutta, kyllähän ne kerkiää kerhoissa ja kouluissa käydä. Ensi vuonna eskariin ja sitten kouluun, kyllä se aika rientää.


Tuli viime lauantaina käytyä kävelyttämässä kameraa, tai no pyöräilemässä ympäriinsä. On se vaan niin paljon helpompaa kuin autolla, voi heittää pyörän parkkiin mihin haluaa ja samalla läski liikettä ( jota siis riittää). Eniten meni aikaa kun Porvoon joen rannassa ja vanhassa kaupungissa vain nautiskeli lämmöstä ja katseli ohimeneviä turisteja, joita oli yllättävän paljon tällä kertaa.

Neljä tuntia kuuntelin napeista musiikkia ja ajelin ympäriinsä, istuskelin siellä täällä ja nautin siitä että mihinkään ei ollut kiire. Yleensä kun liikkeelle pääsee niin on just pari tuntia aikaa ja tulee sitten kiire, nyt ei ollut mitään hoppua vaan istuskelin ja katselin ihmisten menoa =)

Kotona huomasin että perkules, minussa asuu pieni kommunisti ;D





keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hide an seek

Käytiin heittämässä rouva töihin ja matkalla pysähdyttiin katselemaan niitä ylämaankarjoja, ne on joka kesä aina tuossa Porvoon sairaalan vieressä olevan lintutornin lähettyvillä. En tiedä koska ne sinne on alun perin tuotu mutta siihen ne joka kesä on tuotu jo monen monta vuotta, hoitavat kuulemma sitä maastoa siinä kun märehtivät ja asustelevat. Pari vuotta sitten oli kuulemma ongelmana kun yksi niistä ei olisi halunnut lähteä pois, se on sellainen perhanan laaja avara alue missä ne asustaa ja se kuulemma veti jo todella pitkällä. Ongemana on kun se alue on sellaista kosteaa maastoa, kovilla sateilla se alue on melkeimpä yhtä isoa lammikkoa.

Eli pari minuuttia kävelee vaan Porvoon rantakatua sairaalalle päin, jos kiinnostaa .

Tuli tälläinen hauska kuvasarja otettua, tai no ei tää mikään hauska ole mutta kuiteskin :D

Elikkäs piilosta leikkimässä.

yksi, kaksi.....Yksi puuttuu vielä, löydetty!!!


Älä huomaa, älä huomaa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Porvoo--->Hollywood -->Aasia--->Long Way Home

Aamu kahvin yhteydessä tuli selailtua vanhoja kuvia, samalla tuli sitten päivitettyä yhdestä vanhemmasta otoksesta uusi versio. Hommaan käytin Lightroomia, Nik Colour efex  ja Nik HDR efex pro ohjelmia. Tähän vanhaan kaivoon ihastuin heti ensi silmäyksellä kun sen ekan kerran näin, jotenkin vaan tuntuu että en ole saanut siitä kaikkea vielä irti. Maisema siinä on vaan jotenkin niin karu, tulee mieleen vanhat westernit. Kuivunut vanha kaivo ja vielä kuivempaa maastoa ympärillä, tosin tässä työteliään tekee horisontissa olevat rakennukset.

Mitä waesterneihin tulee niin ole aida niistä tykännyt, varsinkin Clint Eastwoodin länkkärit on aina ollut itselle SE iso juttu. Suosikki on se kuuluisin eli Hyvät, pahat ja rumat, se on vaan niin hyvä. Toinen lemppari on Sergio Leonin Once upon a time in the west, elikkäs Huuliharppukostaja ja siinä aina niin mainio  Charles Bronson.

Mitä uudempiin lännen elokuviin tulee niin ehdoton suosikki on Tombstone vuodelta 1993, tai no ei sekään enää uusi ole mutta on niin toimiva. Siinä on yksi mieleen painuva lause kun Kurt Russel huutaa "You tell 'em I'M coming... and Hell's coming with me, you hear?".

Parhaan roolin tosin leffassa tekee sen aikojen lemppari näyttelijöistä, eli Val Kilmer tekee niin mainion roolin Doc Hollidayna.

Aasialaiset leffat on aina ollut itselle se IN juttu, aina siitä lähtien kun ekan kerran nuorena näin 1989 John Woon The Killer leffan kopion kopion kopiona DVD:ltä. Olin aivan myyty John Woohon ja varsinkin Yun-Fat Chowiin joka näyttelin pääosaa. Ne John Woon hidastukset oli jotain aivan uutta siihen aikaan, nythän niitä näkee joka leffassa. Woo nyt sai jonkin laista mainetta ja teki monta hyvääkin leffaa Hollywoodissa, tosin Yun-Fat Chow pääsi vain surkeisiin leffoihin ja on hiipunut unholaan siellä. Tosin hänellä oli rooli jossain niissä Pirates of the Caribian leffoissa joten saa katsoa josko sais uuden alun. Quentin Tarantinolla on tapana nostella unholaan unohtuneita näyttelijöitä pinnalle niin siinähän olisi yksi pelastettava, Tarantino joka myös kuuluu itselle niihin isoihin ohjaajiin.
Kyllähän Fat tosin pääsi Jodie Fosterin rinnalle Anna ja Kuningas leffaan mutta siihen se jäi, harmin paikka. Sen jälkeen se palasi juurilleen ja pääsi mukaan neljän Oscarin Hiipivä tiikri, piilotettu lohikäärme leffaan.

John Woohan lähti takaisin kotikulmilleen 2008 ja teki kyllä sellaisen pläjäyksen että oksat pois, Leffa oli Red Cliff oli aivan saatananmoinen spektaakkeli.

Leffasta tuli Aasian leffa historian kaikkien aikojen kallein, siinä ei käytetty lainkaan tietokone efektejä ja Kiinan armeija antoi leffaan kaikkiaan 100 000 sotilasta. Leffasta on kaksi eri versiota ( joka siis suoraan sanottuna kyrpii), Aasian versio kestää rapiat 4h. kun taas Eurooppa versio kestää vain 2,5h. Jos tykkää Aasian historista ja kauneista kohtauksista niin kannattaa katsoa, Wikipedian mahtava juoni paljastu menee näin "Teos kertoo Jangtsejoella 200-luvulla käydystä punaisen kukkulan taistelusta, joka on Kiinan historian käännekohtia".

Toinen tajunnanräjäyttäjä oli vuodelta 2003 oleva Eteläkorealainen Oldboy, se oli juonellisesti aivan mahtava. Suosittelen lämpimästi, jopa vaimoni joka inhoaa "kinkki" leffoja koska ei ymmärrä mitä ne puhuu niin tykkäsi leffasta. Se on siis jo paljon, normaalisti se katsoo vain sitä perus Hollywood hömppää ilman sen suurempaa......ideaa taikka ajatusta.

Nythän tosin melkein jokaisesta Aasilaisesta leffasta tehdään Hollywood Re-make, eikö ne perkules keksi mitään omia ideoita??? No yksi ja ainoa mistä ne on tehnyt paremma on Ju-On, Hollywood version tietää varmasti kaikki. No elikkäs kyseessä on mielestäni erinomainen The Ring, tämä on siis hyvä pätkä Hollywood tuotoksesksi.

Mutta joo, eli piti näyttää se kaivo. Tuli tosin kierretty Porvoosta, Aasiaan, Hollywoodiin ja takaisin Porvooseen :D


Long Way Home