lauantai 28. huhtikuuta 2012

Beauty and the Beast

Viime kesältä jäänyt otos mikä löytyi koneen syövereistä, pitäisi useammin siivota ja tutkia mitä kaikkea sitä on tullut kuvattua. Vähän sellainen tyyli että pomppii kuvasta kuvaan ja kansiosta kansioon, sitten helposti unohtuu johonkin kansioon kelpo kuvia. Tätä kuvatessa päälimmäisenä jäi mieleen että oli polvet ja vatta märkänä kun mättäällä makasi, kuten niin monesti ennenkin. Mutta mitä turha  lähteä metsään kuvaamaan jos kuvaa vaan niitä asioita mitä pustyssä voi kuvata, tai pätee kyllä moneen muuhunkin asiaan.



maanantai 23. huhtikuuta 2012

Jatkoa

Tässä jatkoa aikaisemmin julkaistulle vesitornikuvalle, hieman tälläistä synkän puoleista meininkiä.
Vaikeeta tosiaan löytää mielenkiintoisia kuvakulmia tuosta, mutta näin tällä kertaa. Tästähän saisi itselleen hyvän kausi teeman, arkisia asioita H.R.Giger tyyliin.

Tuo edellinen tyhjä penkki teema on vähän vaiheessa, mutta nyt kun on lumet sulaneet penkkien päältä niin voisi taas jatkaa sitäkin.




sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Auringonlaskun aikoihin

Tuli käytyä taas tutulla ja turvallisella paikalla ottamassa muutama otos, pitkästä aikaa tosin illemmalla kun aurinko teki laskuaan. Ei oikein tunnu löytyvän sellaista oikeata maisemaa missä pääsis kultaista valoa kunnolla käyttämään, vaikka vettä ja rantaa riittää täällä Porvoossa mutta ei niin ei. No tässä muutama tämän päiväinen otos, ihan vaan vertailun vuoksi vielä laita vuoden takaisen otoksen samasta paikasta, se tosin otettu ND400 suotimella keskellä päivää. Mutta hieman on samainen laituri kärsinyt vuodessa.





Tässä vertailun vuoksi vuoden takainen kuva samasta paikasta siis.


Green electricity

Vanha kuva jonka otin tuossa joulukuun tienoilla, nyt annoin sille hieman päivitetyn lookin. Alkuperäinenkin on mielestäni hieno, mutta teki mieli kikkailla hieman sävyillä ja antaa sille hieman tehostetta. Jokainen itsensä vakavasti ottava valokuvaaja itkee tätä katsoessaan verta ja lupaa ettei enää ikinä eksy tälle sivulle, olen pahoillani. Tää tyyli olis kyllä hieno oppia kun katselee mitä porukka tällä aikaiseksi saa, tosin ei tässäkään nyt ihan ääripäähän olla menty.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Vesitorni

Tuli pitkästä aikaa käytyä tuossa Porvoon Hamarin vesitornin luono, pari vuotta sitten kun asuttiin siinä aivan vieressä niin tuli käytyä useimmin. Se on harmittavasti vain niin pieni avoin alue metsän keskellä että vaikeeta löytää oikeita kulmia, mutta jos ei halua metsää kuvaan niin otetaan sitten vähän toisen laisesta kulmasta.




tiistai 10. huhtikuuta 2012

Roope

Ei viitsinyt lapsia kiusata taas kun ovat hieman kipeitä, tosin sais tosi elämän kuvia kun ei paljon hymyilyttäisi. Ensin oli keskimmäinen viisi päivää kuumeessa ja oksennustaudissa, siinä meni se pääsiäinen siis. Nyt kun se on parantunut niin eiköhän juniori ole kuumeessa, onneksi ei ole vielä ainaskaan oksentanut.

Mutta päätin ottaa siis kohteeksi toisen meidän kissoista kun se kerran siinä pyöri, ei okein mitään tajunnan räjäyttävää otosta aikaiseksi tullut. Mutta tuli nyt ainaskin tälläinen passikuva otos. toinen taas perus bw plätty otos.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tyttö

Perkules kun oli sama nimi jo edellisellä kuvalla, oon vaan niin surkea keksimään nimiä näille. Yleensä jos nimen keksin niin se tulee heti eikä 15 päivä, nyt kun joutu sekunnin miettimään niin ei tästä mitään tule.

Mutta asiaan.

Tuli Ebayn kautta tilattua Hong Kongista softbox, mukaan tuli jalka 70-200cm, neljän lampum valonlähde ja 50*70cm softbox. Erikseen jouduin hommaamaan lamput sekä edapterin töpseliin, hintaa tuli Ebay tilaukselle n.65€. Eli mielestäni hinta laatu suhde paikoillaan, vieläpä kun tulee ilman postimaksuja.

kannattaa aina katsella Amazonista, Ebaystä taikka muista nettikaupoista, siis lähinnä ulkomailta.

Ekaa kertaa tuili siis kokeiltua tuollaista oikeeta valon lähdettä, täytyy sanoa että fiilis oli kuin muksulla karkkikaupassa. Ei tarvinnut asetella halogeenia taikka salamoita jollekkin penkeille, nyt valo päälle, kulmat kuntoon ja kuvaamaan. Hienoa, olen rakastunut :D

Tässä ekan tunnin kokeilu mitä eilen kerkisin ottamaan ennen töihin lähtöä, nyt kun vapaata taas on niin kerkiää rauhassa kokeilemaan.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

High Tech - High Voltage

Tässä vielä samaiselta Vantankosken reissulta otettu varsinainen High Tech otos, täyttää varmaan kaikki tämän päivän standardit. Itseä kovasti viehättää tälläiset melkeimpä vahojen Scifi leffojen tyyliset esineet, tuon tolpan voisi vaikka hyvin kuvitella olevan jossain vanhnssa Frankenstein leffassa ( piti oikein Googlesta tarkastaa miten toi pulttikaulan nimi kirjoitetaan :D  ).

Mutta tässä siis vielä lisää kyseiseen menneisyyden vankien sarjaan.  Näköjään yksi eksynyt lisäänyt nimensä lukijoiden listalle, terveisiä Marjolle että terve tuloa :)




maanantai 2. huhtikuuta 2012

Tyttö

Laitan aluksi esille kuvan, katso kuvaa avarin mielin. Sen jälkeen jos haluat, voit mennä alas päin ja lukea miten tuo kuva ja sen tarina osui minun kohdalle.







Tarina hetkestä, tämä hetki oli 31.3.2012 klo.17:20 ja se kesti n.20min.

Vain hetkeä aikaisemmin tuossa kohtaa missä tyttö seisoo, olin itse ollut kuvaamassa tuota joen virtausta. Huomasin että takanani seisoi liikkumatta tyttö, odottamassa vuoroaan päästä tuohon kohtaan. Tytön ilme näytti kovin surulliselta, hänen koko olomuotonsa vaikutti hieman aavemaiselta. Mutta, sain siis kuvani otettua ja jatkoin matkaani sen enempää ajattelematta. 

Hetkeä myöhemmin saavuin ylätasanteella olevalle mastolle, siinä tovin mastoa kuvailin ja menin sen jälkeen kielekkeen reunalle ottamaan kuvaa vastapäisestä talosta ja sen jaloissa pauhaavista kuohuista.  Nojauduin kaiteeseen ja kameran läpi rupesin sommittelemaan tulevaa otostani, silmiini osui tuo samainen takanani seisonut tyttö seisomassa edelleen tuossa samaisessa kohtaa. Kameran läpi tovin tyttö siinä katselin, ajatuksissani en edes pitänyt kiirettä vaan sommittelin tytön rauhassa tulevaan kuvaani. Sain otettu kuvan, otin toisenkin kuvan, mutta tyttö ei liikahtanutkaan.

Tovin itsekkin ajatuksissani tyttöä kameran läpi katselin kunnes tajusin, en varmaan näytä niin typerältä jos laskisin kamerani alas ja katselisin ihan vain paljaalla silmällä. Olinhan  kuiteskin jo varmaan 5min. siinä kamera silmässä kiinni ollut, tuijottaen samaan paikkaan siis. Laskin kameran ja otin esiin tupakan, poltin sen kaikessa rauhassa ja samalla ajatuksissani tuota tyttöä katselin. Jotenkin aika tuntui pysähtyneeltä, vesi pauhasi ja jokainen joka paikalla on käynyt tietää myös sen vesipilven mikä sieltä puskee katsojan silmille. 

Tuo tyttö vain seisoi, seisoi liikumatta varmaan liki 20min. Liikkumatta, välillä aina joku kävi tytön selän takana katselemassa tuota samaista paikkaa. Päätin jatkaa matkaani, mutta tuo tyttö jäi kuiteskin siihen samaiseen asentoon ja paikkaan kun lähdin. Jokin siinä tilanteessa iski minuun, mieleeni tuli erinäisiä ajatuksia tuosta tytöstä. Miksi hän tuijotti tyhjillä silmillään kuohuihin, oliko hän menettänyt jonkun vaiko miettikö tyttö sitä peruuttamatonta tekoa. Miksi??