perjantai 26. lokakuuta 2012

Luistelua, renkaiden vaihtoa ja Bondia

Huh huh. Kylläpäs oli taas mielenkiintoista seurata ihmisiä kun autoineen luistelivat teillä, aamulla kun muksut heitin kouluun niin se vartin aikana tuli vastaan jos jonkinlaista yrittäjää. Mukaan mahtui yksi neiti jonka erotti kaiteesta 20cm, muutama luistelija ja yksi rouva mikä oli muksuineen koulun viereisellä tiellä poikittain. Rouva lähti valoista ja heitti sen jälkeen autonsa poikittain suojatien ja liikennejakajan väliin. Siinä se sitten väänteli ja käänteli tovin että sai autonsa oikein päin.

Ei se perkele niin vaikeeta ole, tai jos on ja on pakko lähteä tien päälle niin opettelisi ajamaan liukkaalla niin että pysyy tiellä. Jos on kesärenkaat ja liukasta niin kai se järkikin sanoo ettei liikkeelle lähtiessä paineta kaasua pohjaan, painetaan sen verran että vetää ja auto  liikkuu.

Itse vaidoin toiseen autoon tänään kanssa talvikumit, täytyy näköjään ostaa siihen pari uutta rengasta. Eli tietää taas taas että rahaa menee, no niillä taas pari talvea ajelee.

Illan päätteeksi kävin kahden naapurimiehen kanssa katsastamassa se uusin James Bond, hieman jäi kyllä pettymyksen maku suuhun. Juonellisesti oli ihan aineksia ja leffana paikka paikoin ihan passeli, mutta...............Osittain puuttui se Bond juttu ja meni ihan hieman normi kaavan ulkopuolelle, sekaan oli heitetty myös Bondin ja pahiksen homoeroottista koskettelua ja puhetta. WTF, ei tuollaista ole ennen Bodissa ollut!!!!

Loppu oli myös lässähdys, aikaa oli muistaakseni liikaakin kässärin hiomiseen kun taisi se alkuperäinen tuotantoyhtiökin mennä nurin. Tosin tuo Daniel Craig on kyllä paikkansa lunastanut Bondina hyvin, hieman erilainen kuin muut mutta toimii ainaskin itselle. Ei paljasteta liikaa juonta, jos joku sen nyt vaikka kävisi katsomassa.
 
Mutta joo, tässä kuva samalta päivältä ja paikalta kuin tuo aikaisempikin muuri otos. Eli paikkahan oli tuo Porvoon kirkko ja tällä kertaa sen torni, tässä aiheena linnunpaska varoitus.


torstai 25. lokakuuta 2012

Muuri

Porvoo paikallisen kirkon muuri kauniina syksyisenä päivänä, aurinko paistoi tuoden kaunista valoa väreihin. Ekat pakksetkin koettu ja ikkunatkin skrapattu autosta, kunhan ei vielä rupeisi ihan lunta tulemaan ja pääsisi nauttimaan ja kuvailemaan aamuisia jäähileitä.


perjantai 12. lokakuuta 2012

Sään armoilla.

Tuli pitkästä aikaa kaivettua ND400 suodin esiin, tosin ei ollut ihan sellainen sää mitä olisin toivonut. Eli toiveissa olisi ollut lujaa liikuvat pilvet ja hieman liikettä veden pinnalla, mutta täytyi tyytyä siihen mitä luoja antoi. 

Pari tuntia tuli kuvailtua taas tuolla Tolkkisten sahan luona, siellä kun aikas rauhassa saa kuvailla kun ei liikaa ole liikennettä. Niin ja joku ei tiedä niin tuo ND400 suodin on siis objektiivin päähän kierrettävä linssi joka on melkeimpä musta, hieman paremmassa valossa sen läpi näkee tarkentaa mutta pilvisellä säällä voi tarkennus jo ruveta hakemaan. Suotimen idea on että saa pidempiä valoitus aikoja ihan kirkkaalla auringon paisteellakin, esimerkiksi juuri jos vettä kuvaa niin voi ottaa usean sekunnin valotuksia ja näin ollen vedestä tulee sumuista.

Kävin siis kuvailemassa tuossa klo.11-13:30 ja sää oli sellainen semi pilvinen, tämän takia sain otetta n.20sek. valotuksia. Tosin kun sää oli mikä oli niin ei siitä juuri hyötyä ollut.

Suurin osa tuntui menevän kuvista roskikseen mutta katsotaan nyt mitä niistä saa irti, muutaman sain tehtyä mutta en ole niihin vielä tyytyväinen.

Tässä muutama muu otos ja yksi pidemmän valotuksen otos.








-KameraCanon EOS-1DS
-50mm f/1,8 Putki
-ISO100
-f/22
-Valotus 20sek.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Sumuisten maisemien apina

Joo tiedetään, tyhmä otsikko mutta ok leffa ;D

Pari päivää oli aikas sumuista ainakin täällä Porvoossa, toista ehdin hieman kuvata aamulla kun olin muksut heittänyt kouluun ja rupesi sitten satamaan. Tuli käytyä tuossa entisen tolkkisten sahan vieressä ottamassa muutama otos, siinä on pari paikka missä tulee aina aika ajoin käytyä.

Mitään muuta erikoista ei olekkaan sitten tapahtunut, vanhimman likan kotiaresti jatkuu tämän viikon ja nyt odottelen uutta pesutornia.Vanhasta tornista hajosi kuivausrumpu ja vaimo meni sitten tilaamaan kokonaan uuden tornin, tulee kuulemma halvemmaksi niin???

Kyllä se pyöri ja muuten toimii mutta kun se ei kuivaa, eli tulkaa joku hakemaan se pois :D
Ikäähän tornilla on jo seitsemän vuotta joten aikansa kutakin, eihän nämä enää muuteskaan kestä. Suositusikä varmaan joku +-5 vuotta, tää on sitä hyvää nykytekniikkaa. Tosin on tollakin kaksi muuttoa jo takana, toisessa niistä kolhuja kyllä tuli kun jouduttiin kerran huollattamaan sen jälkeen.

Mutta joo, tässä muutama seepia sumu kuva.

 Tähän ekaan olen itse enemmän kuin tyytyväinen, oli jotenkin upean näköistä kun nuo johdot katosivat tuonne sumun keskelle mistä juuri ja juuri erottui tuo sähkätorni.


Tuo eka otos on otettu tämä tornin juuresta, eli selkä oli kiinni tuon tornin oikeassa kyljessä ja ekan kuvan torni on tämän kuvan oikean laidan ulkopuolella.


Tämä on taas otettu tuon toisen kuvan vasemmalta puolelta, joka ei siis näy kuvassa, tuo tokassa kuvassa oleva vesistö on tekolampea ja tämä on merta. Näiden kahden vesistön poikki menee hiekkatie, sen varrella on sitten venelaitureita ym.