lauantai 30. kesäkuuta 2012

Yksiö

Aina tästä paikasta ohi ajaessa olen miettinyt ja katsellut että täytyy tulla kamaeran kanssa paikalle, no ei siihen sitten mennytkää kuin noin neljä kuukautta ja monen monta ohi ajoa. No niin, nyt siis vihdoin sain aikaiseksi sen että otin kameran mukaan ja hyppäsin autoon. Auto läheiselle sivutielle parkkiin ja kävellen loppu matka, paikka kun on aivan kiinni tiessä ja sen erottaa siitä vain ojan penkka. Harmittavasti tuo kasvusto on vain kasvanut päivä päivältä ja nyt se on jo siinä rajoissa että erottaako koko tönöä enää, tosin tuohon aukeaan kun on auringon valo osunut niin on aina näyttänyt upealta.

Nyt kun kello tosin oli melkein yhdeksän niin valo oli otollinen, ei vielä laskenut mutta ei vielä niin korkeallakaan. Tosin, auringon laskusuuntaan nähden valo tuli todella kirkkaana ja arvatenkin melkein vastavaloon jouduin kuvaamaan :(

Muutaman kerran sain penkkaa kävellä edes takaisin että oikea kulma, valo ja varjo kohtasivat. Ellei mennyt liian kirkkaaksi niin meni pimeäksi, tuo valo yhdistettynä upeisiin varjoisiin kohtiin teki hommasta hieman kinkkisen. Mutta sain mielestäni homman hyvin hoidettua, eikä siihen tosin kauan mennytkään.

Vielä on mielessä monta paikkaa minkä ohi ajaessa miettinyt, että perkules kun ei ole kameraa mukana. Tosin taas kun usuin ajaa ohi niin näkee paikan eri valoissa ja varjoissa, sitä kerkii aina hetken katsella eri kuvakulmista ja valmiiksi on jo mielessä että tohon kellon aikaan ja tosta kuvakulmasta. Tosin sitten kun pääsee paikan päälle ja näkee paikan eri perspektiivistä kuin ohi ajaessa auton ikkunasta, homma pissii.

Pitäisi pitää varmaan jotain mustaa kirjasta mihin raapustaisi noita paikkoja ja aikoja, paikka XXXX on upea kello 20:20 :D

No mutta tässä tämän kertainen. 



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kukkaa Pukkaa

Tänään oli sellainen hyvä valokuvaus sää, puolipilvistä jolloin valo ei ole niin raaka ja se antaa oikein käytettynä mukavan valon. Joten tossa sateiden välissä tuli käytyä aina pihamaalla vaimon kukkia kuvaamassa, harmi ettei löytynyt sellaista kaunista pisaraa. Mutta nämä kuvat on otettu 10* macro linssillä, sillä saa mukavan blurrin kuvaan joten ei tarvitse tehdä sitä jälkikäsittelyssä.







Science fiction

Terve taas pitkästä aikaa, tai no muutama päivä ollut taas hiljaista kun olen ollut töissä. Mutta nyt taas muutama päivä vapaata ja pääsee nautiskelemaan, no vaimo taitaa olla melkein kaikki vapaat töissä joten...Mutta vielä olisi tää kuusi päivää vapaata, neljä töitä ja sitten alkais eka puolisko kesälomasta.

Ulkona taas sitä mukavaa säätä, ukkonen just äsken jyrähteli joten ans kattoo :D On se tosin aurinkoakin luvannut, siihen ei valitettavasti itse voi vaikuttaa niin sillä mennään mitä tulee.

Tässä parin viikon takainen science fiction otos, E.T. call home. Jotenkin vaan hauskan kauniin näköisiä nämä hötö päät läheltä, mukavan pehmeitä.







lauantai 23. kesäkuuta 2012

Auringonlaskua porvoon kaduilla.

Tuli käytyä kävelyllä Porvoon kaduilla juuri ennen auringon laskua, hieno oli valo ja varjot. Tämä on sitä kaunista aikaa kun illallakin on vielä valoisaa, voi hyvin laskun jälkeenkin kaivaa kameran esiin.

Mutta nyt on pakko sanoa että ei jaksa jaaritella, vähän aikaa sitten tulin 12h. työvuorosta kotia ja unet jäi edellisenä yönä vähiin. Jostain syystä ei uni tullut millään, viimeisen kerran kävin juomassa klo.03. Voisi sanoa että melkein vitutti pyöriä sängyssä kolme tuntia, varsinkin kun herätys töihin oli klo.05:25. No nyt lähden suihkuun että jaksaa taas herätä kukon laulun aikaan.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Piknikkiä Porvoonjoen varrella.

Vihdoinkin kaunista auringonpaistetta, joten mikäkös sen mukavampaa kuin lähteä piknikille. Eli kylmäkassi ja muut vermeet mukaan ja kaupan kautta liikenteeseen, päädyin sitten lasten kanssa tuohon Porvoonjoen varteen. Siinä oli mukava varjoinen paikka puun juuressa, maisematkaan ei ole pahemmat. Ainoa miinus vaan noitten lasten kanssa on tuo joki, joka toinen oma lause on varmaan "älä mene siihen reunalle".

Koko ajan saa olla sanomassa ja varomassa, niin että ajan kysymys vaan milloin joku polskahtaa. Pari vuotta tehnyt mieli mennä jo Suomenlinnaan mutta ei noiden kanssa uskalla, siellä kun on tuo vesi se pienin murhe. Pitäisi varmaan olla jokin koiran talutus hihna mukana jos sinne lähtisi, ne perkuleen pudotukset kun on aikuisillekkin pahat.

Mutta piknikille päädyin siis, oli mukana limua, sipisiä, suolakeksejä, saippuakuplat ja hyppynaru. Siinä se sitten pari tuntia vierähti mukavasti, täytyy taas ottaa joku päivä uudestaa.



 Rakastaa, ei rakasta, rakastaa.....
 
















maanantai 18. kesäkuuta 2012

Elämän kiertokulku

Pikku hiljaa rupeaa oppimaan käyttämään tuota macro rinkulaa, pitää vaan tietää missä rajat menee. Tänään tuli taas kaikkea pientä kuvailtua, ei tosin vielä tällä rinkulalla pääse lähellekkään mitä näkee mutta kelvannee itselle nyt alkuaan.

Tuli testailtua macro rinkulaa pieneen hämähäkkiin joka omenapuun lehdelle oli virittänyt seitin, siinä seitillä se sitten saalistaan söi. Muutama otoksen otin paikan päällä ja sen jälkeen otin lehden irti, varovasti sisälle ja sitten jalustan kanssa muutaman otoksen sain otettua. Mutta katotaan nyt sitten mitä niistä tuli, toivotaan parasta.

Tässä siis lounas tauolla oleva hämis, isommassa kuvassa kun katsoo niin aivan kuin ötökän silmät olisi punaiset ja ammollaan. Ilme huutaa  APUA, se syö mut.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Harjoituksia

Sorry että tulee taas tätä oman itsensä esiin tuomista :D  mutta kun ei nyt muutakaan ollut tarjolla ja teki mieli rauhassa kokeilla tälläistä. Nyt kun kerran voi käyttää pidempää putkea langatomien lähettimien takia. 

Ulkona tuulee jumalattomasti ja vettä tulee,  just äsken oli  pakko juosta vesisateeseen ja laskea pihan aurinkokatos vähän alemmaksi ettei lähe tuulen matkaan ja hajoa. No kyllähän tämä sade on antanut itseään odottaa ja eihän tämä huonokaan ole, onneksi ei tarvitse töissä olla taas kuuteen päivään. Tosin kunhan nyt ei koko vapaata sada, pääsisi nauttimaan luonnostakin.

Mutta joo, niitä fotoja siis.



Tässä ekassa kuva otettu pitkän keittiön päydän ääressä 2,7m etäisyydeltä, taustaksi viritin sen DIY taustan. Kameran vieressä oikealla on softboxi ja minun oikealla puolella ylhäällä on sitten tumma sontsa minkä kautta heijastanut salaman.


50-200mm putki

65mm
f/8
1/80
ISO100

Me, Cat and the Canon



Tässä sama setuppi kuin edellisessä, tosin sillä erotuksella että kamera on nostettu jalustoineen keittiön pöydälle.Turvan ja kameran väliin sai sen 1,4m etäisyyttä, täyty pitää jalusta jalat aika lyhksellä että mahtuivat tukevasti pöydälle.

Kiinteä 35mm f/1,8 putki

35mm
f/3,2
1/200
ISO100

Up

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Laiturissa

Iltaa iltaa, äkkiä se aika menee kun töistä kotiutuu klo.19. Ilokseni juuri huomasin että osumia sivulle on jo reilut 5000, jos tarkkoja ollaa niin 5044. En kyllä olis uskonut että tätä näin kauan jaksan pitää, mutta jos eipä tästä vaivaa ole vaan päin vastoin. mukavahan se on tänne jonnin joutavia asiaoita kirjoitella, joku voi katsoa että urpo, toinen voi katsoa että viihdyttävää ja osa ajattelee että ajattele oikeinkirjoitusta :D

Mutta tässä vielä yksi otos parin illan takaisesta Porvoon aitta setistä, täytyy käydä siellä taas uudelleen mutta tuntia aikaisemmin että on enemmän valoa. Mutta nyt meen vielä katsomaan CSI nauhalta, sitten täytyy lähteä nukkumaan että jaksaa herätä aamulla klo.05:25 tekemään taas muovia :D

Öitä.....5044 osumaa, kiva jutta.

Kiitti kaikille.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

klo.22:42

Tuli toissa päivänä käytyä pitkästä aikaa kuvailemassa Porvoota, lähinnä  lähdin metsästämään sitä auringonlaskun valoa. Jotenkin vaikeeta vaan löytää sellainen paikka missä tuo kultainen hetki pääsisi oikeuksiinsa, en ole vielä sellaista paikkaa löytänyt.  Täytyy ruveta katsastelemaan seuraavaksi noita rantoja, josko niistä jokin tyydyttäisi kuvauksellisesti.

Tässä nyt sitten parin päivän  takainen kuvausmatka Porvoon ranta-aittojen kuvailusta, tämä on otettu Porvooseen menevän sillan päältä. Muutama otos meni jo sen takia pieleen kun oli noita ökkimönkijöitä liikaa että näkyivät kuvissa, pari meni sen takia pieleen kun joutui huitomaan niitä pois :D

Mutta tässä siis, klo.22:42


A Bug's life

Lisää kokeilua uudella linssillä, vai onko sitten suodin?? Linssihän nyt luulisi olevan objektiivi joka kiinnitetään itse kameraan, suodin taas ruuvataan kameran objektiivin päähän. Joten, sovitaan että se on suodin ellei joku viisaampi kerro ja valista minua :D

Tässä hieman maltillisempaa kokeilua siis jossa saatu pidettyä terävyysaluekkin melkein koko kukassa, mukaan kuvaan pääsi pieni tuntematon elämänmuoto. 

Yötä ja kauniita unia.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Lumpeita

Pieniä sellaisia, statistin roolissa. Onko kukaan huomannut vaikeutta nimetä kuvia, koska ainaskin itselle se nimi tulee heti eikä 15 päivä. Kuten tässä kuvassa jossa isommassa roolissa oli nuo auringonlaskussa kypevät heinät porvoonjoessa, mutta kuiteskin itselle osui kuvassa taas silmiin nuo kolme pientä lumpeen lehteä. Joten, en siis pääse niistä yli ja kuva jäi mieleeni niistä ja toisena noista upeasti veteen peilautuvista heinistä. Mutta siis pitkästä aikaa poistuin kotoa ja lähdin ottamaan muutaman otoksen, tosin oli jo liian myöhään liikenteessä etten kerinnyt tarkemmin mietti mihin menisin. Lasten kanssa tuli niin kiire että kävi legendaarisesti ja meni sinne mikä ekana tuli mieleen, ja kas kas. Jos ollaan Porvoossa ja pitää nimetä yksi näkymä, eli vastaus on kirkko ja aitat. Toista niistä lähdin kuvaamaan ja muutama tarttui matkaankin, ei kuiteskaan kirjaimellisesti.

Mutta siis, tälläistä tänään ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Öitä, kiittää ja kuittaa hän.